Meillä on ollut mahtavasti ketjutettuja pentueita viime aikoina. Kun Stinan pennut lähtivät, Pinnin syntyivät... ja kun Pinnin pennut matkasivat maailmalle, syntyivät Nashan pennut. Ja onneksi syntyivät, melkein, mutta ei ihan oppikirjan mukaisesti.
Nashan vatsa ei vaikuttanut loppusuoralla kovin suurelta. Tunsin kyllä molemmin puolin liikettä, mutta aika hiljaista ja vaisua sellaista. Koska epäilys pienestä pentueesta heräsi, käväisimme tiineysröngenissä, joka vahvisti epäilyni - kaksi pentua siellä vatsassa köllötti pitkin pituuttaan. Näyttivät kuvassakin aika reilun kokoisilta.
Synnytys käynnistyi ajallaan, ja etenikin hienosti. Ensimmäisenä maailmaan kolmen vartin ponnistelujen tuloksena työntyi jalat edellä poika, jonka paino oli 149 grammaa. Aika reippaan kokoinen, mutta ei sentään ihan jättiläinen. Pirteä se oli, ja saman tien maitohanoilla.
Ja sitten odoteltiin. Nasha hoiteli poikaansa eikä näyttänyt merkkiäkään siitä, että aikoisi saattaa toisen pentunsa maailmaan. Meni tunti, meni toinen ja meni kolmaskin. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntua siltä, että on tehtävä jotain. Pentu lämpöpullon viereen, Nasha hihnaan, ja pakkoliikuttamaan. Juoksentelu pihalla ja rapuissa ei johtanut tulokseen. No, toinen klassinen keino käyttöön - emokoira pentuineen päivineen autoon ja ajelemaan pitkin kuoppaisia raitteja. Tultiin kotiin tuloksettoman ajelun jälkeen, ja siinä vaiheessa katsoin jo aiheelliseksi pirauttaa päivystävälle eläinlääkärille. Sovimme, että pakkailen Nashan autoon ja hurautan vastaanotolle, josko vaikka kalkkia ja oksitosiinia tarvittaisiin polttojen käynnistymiseen. Tämä taika sitten tepsi. Nasha oli jo kuljetuslaatikossa ja minulla kengät jalassa, kun se aloittikin napakat poltot. Pirautus eläinlääkärille, että emme toistaiseksi tulekaan, ja ohopsan, puolessa tunnissa maailmaan putkahti pulska narttupentu. Pentujen väli virahti neljään ja puoleen tuntiin, mutta yllättävän hyvin Nassikka jaksoi 193-grammaisen (!) matroonan ulos puskea. Muutenkin harmaantuva pääni sai kyllä pari uutta harmajaista hiusta. Narttupentu tulostui reippaana ja pussissa, joten mikäs hätä siinä, loppujen lopuksi.
Pentujen kutsumanimiksi sopisivat kyllä mainiosti Pilli ja Pulla, mutta ne saivat saman tien ihan virallisetkin nimet. Poika on Velikiy Knyaz Fyodor ja tyttö Velikaya Knyazhna Feodora. Kummallakin on näillä näkymin kotitarjokkaat odottamassa.

Sijoitustyttö Pinnin kanssa pentuprojekti sujui hienosti, ja olen niin iloinen siitä, että olen löytänyt sijoituskoirilleni niin ihanat, avuliaat ja yhteistyökykyiset kodit. Kiitos siis Hilpi ja perhe, että sain lainata aarrettanne! Pinnin ja Fidelin pentukolmikko matkasi viikko sitten kukin omaan kotiinsa, ja sijoitukseen niistä jäi Bella-tyttönen. Pojatkin vaikuttavat lupaavilta (eivätkö ne aina pentuina vaikuta?), ja olen toiveikas, että niistä kasvaisi mukavia rotunsa edustajia. En tiedä miksi edellisestä, Stinan pentueesta tuli otettua niin huonosti kuvia (laiskuutta kiireen keskellä), mutta Pinnin pennut tuli ikuistettua ennen muuttoa potretteihin. Tässäpä ne.

Huono omatunto ja tunnontuskat pakottavat kirjoittamaan tämän nähtäville - olen kovin pahoillani siitä, että kaikki pennunkysyjät eivät ole saaneet minulta vastausta vuoden ensimmäisinä kuukausina. Tämä ei kuulu toimintatapoihini, mutta varsin kiireisen elämäntilanteen takia olen ollut kyvytön purkamaan valtavaa sähköpostien tulvaa. Pentuja on kysytty kymmenissä ja taas kymmenissä sähköposteissa joka ikinen viikko. Kotisivujakaan en ehtinyt muutamaan kuukauteen päivittämään ajan tasalle. Oma tilanteeni on nyt hieman rauhoittunut ja lupaan korjata tapani. Ymmärrettävästi vastaus voi silti olla ei-toivottu, sillä muutamasta pennusta ei tietenkään riitä jaettavaksi kaikille.

Ja sitten niitä kivoja kuvia. Pinnin (EN Velikaya Knyazhna Beatrisa) pennut täyttivät eilen kolme viikkoa ja pitihän triosta kuvatkin napata. Ne selvästi pitivät Vainua idolinaan, vai isäksiköhän luulevat? Komea on Vainu, mutta kyllä Fidel-isä on vieläkin komeampi. :) Nimiäisetkin on jo pidetty, ja E-kirjaimessa mennään. Tässä esittäytyvät siten Evgeniya-tyttö ja veljensä Emel'yan ja Emilien.

Vihdoinkin on jotain, mitä odottaa! Olen vatkannut pentuesuunnitelmia niin kiivaasti, että hyvä, jos itse pysyn omien ajatusteni tasalla. Suunnitelmissa oli astuttaa tänä syksynä Pinni, ja ensi keväänä sitten emänsä Stina, mutta Pinnin juoksua odotellessa kärsivällisyys petti pahemman kerran. Syyskuusta asti sitä juoksua on odoteltu alkavaksi, mutta toistaiseksi ei ole kuulunut eikä näkynyt. Stina sen sijaan aloitti juoksunsa lokakuussa, joten pyöräytin mietteeni uuteen asentoon. Stina saikin sulhasekseen Pinnille kaavaillun Fabion, ja kun aikani pähkäilin - enimmäkseen yöaikaan - tahdonko astuttaa emän ja tyttären samalla uroksella, tulin lopulta siihen tulokseen, että en ainakaan kovin mieluusti.

No, eihän siinä auttanut kuin laittaa mietintämyssy päähän. Rodussa on joutunut pakon edessä käyttämään jalostukseen kovin nuoria - aivan turhan nuoria - uroksia, joten rohkaistuin kysymään, josko kesällä seitsemän vuotta täyttänyt, terve, ja jo kivaa ja tervettä jalostusnäyttöä antanut Fidel olisi käytettävissäni. Suureksi ilokseni kennel Bounienin Erja ja Eveliina suostuivat antamaan komistuksen käyttööni Pinnille. Niinpä tässä odotellaan Stinan pentuetta syntyväksi joulun alla, sen vatsa on jo sievästi pyöristynyt, ja Pinnin juoksua alkavaksi minä päivänä tahansa.

Yksi mielenliikahdus oli viedä yhteisomistusuros Fabio lonkka- ja kyynärkuviin, sille kun syntyy melko monta pentuetta lyhyen ajan sisään. Pelonsekaisin tuntein niitä tuloksia odoteltiin, bolonkoilla kun on viime aikoina ilmennyt useammalla koiralla kyynär- ja lonkkanivelen dysplasiaa, kovin paljon suhteessa vähäiseen tutkittujen määrään. Tutkittuja koiria on vielä niin harvakseltaan, että koko totuutta voi vain arvailla eikä se varmasti lyhyellä aikavälillä selviäkään. Itsekään en ole narttujani nivelkuvauttanut, koska jalostuksellisesti se on tässä rodussa ja tilanteessa kovin hyödytöntä. Laajassa mitassa rotua tuskin tullaan kuvaamaan, ja jos Suomessa kuvattaisiinkin, niin ulkomailla tuskin. Fabion kuvaaminen oli siis aika lailla hakuammuntaa. Tällä kertaa harhaluoti kuitenkin osui napakymppiin - Fabiolla on A/A-lonkat ja 0/0-kyynärät. Incongruenssilausuntokin kyynäristä otettiin, tuloksella 0/0. INC-lausunto antaa perinteiseen kyynärkuvaan verrattuna matalaraajaisille roduille enemmän tietoa, koska siitä selviää myös käyrien etujalan luiden mahdollinen liian aikainen kasvulinjojen sulkeutuminen - siis se, onko koiralla turhan kierot ja ongelmia aiheuttavat eturaajat. Kyllä tällaisia tuloksia soisi tulevan enemmänkin. :)

Koronakevät ja kesäkin ovat menneet koirien kanssa kotoillessa, mutta mikäpä tällaisena kesänä on kotona ollessakaan. Kasvatinomistajat ovat ehättäneet välittämään harrastusrintamalta kaikenlaisia huippu-uutisia, jotka tietysti lämmittävät mieltä, vaikka kasvattajan osuus niiden saavuttamisessa onkin kovin olematon.

Ensinnäkin Metku, POHJ MVA FI MVA SE MVA DK MVA EE MVA Entre Nous Talisman Bleu oli ROP Porin kv. näyttelyssä ja sen myötä tittelirivi komistui C.I.E.-merkinnällä eli pojasta tuli kansainvälinen näyttelyvalio. Aino Pikkusaari otti pojasta oheisen, komean kuvan. Valtavasti onnea omistaja Marika Leivoselle!

Superonnittelut kuuluvat myös Maria Hirvoselle ja Miuxille (FI MVA FI AVA-H FI AVA Entre Nous Quelle Légende Bleue), jotka ovat olleet jo pitkään aivan huipulla mediagilityssä. Maria ja Miux selvittivät tiensä Suomen maajoukkueeseen ja olivat ennen koronan aiheuttamaa kisakauden katkeamista medeissä rankingin jaetulla ykköstilalla. Ihan huikeaa! Maria ansaitsee kyllä menestyksensä, sillä vain harva kykenee harrastamaan huippu-urheilua samalla, vaatimattomalla asenteella ja tekemään aina kaiken koiran hyvinvointi edellä.

Pääsin iloitsemaan myös Paula Tolppasen ja Pamelan (FI MVA Entre Nous Savigny-Les-Beaune) menestyksestä rallitokossa. Parivaljakko kuittasi jo koulutustunnuksen RTK4. Upeaa työtä, onnea!

Stinan ja Masin pennuille pyörähtää huomenna mittariin yhdeksän viikkoa ikää ja kaikki näyttäisivät nyt löytäneen omat, rakastavat kotinsa. Pennuista tuli räpsittyä seisomakuvia, sellaiset tuhatkunta kappaletta, kuten tavallista. Niistä tuhannesta ei löytynyt oikeastaan yhtään mielestäni kelvollista, mutta olkoon - väsy tuli niin kuvaajalle kuin kuvattavillekin. Jokaisesta kuvasta korjaisin jotain: häntää, jalan asentoa, ryhtiä, katseen suuntaa. Sellaista se on, koiranpentujen kuvaaminen. Koko lailla hullun hommaa. :D Mutta tässäpä nämä epätäydelliset otokset lähes täydellisistä pentusista.

Joulukalenterin luukun lisäksi auki ovat Stinan poikien silmätkin. Adventin kunniaksi tuli räpsittyä nelikosta uudet kuvat. Kas tässä herrat tutkailevat maailmaa avoimin silmin.