Stinan ja Masin pennuille pyörähtää huomenna mittariin yhdeksän viikkoa ikää ja kaikki näyttäisivät nyt löytäneen omat, rakastavat kotinsa. Pennuista tuli räpsittyä seisomakuvia, sellaiset tuhatkunta kappaletta, kuten tavallista. Niistä tuhannesta ei löytynyt oikeastaan yhtään mielestäni kelvollista, mutta olkoon - väsy tuli niin kuvaajalle kuin kuvattavillekin. Jokaisesta kuvasta korjaisin jotain: häntää, jalan asentoa, ryhtiä, katseen suuntaa. Sellaista se on, koiranpentujen kuvaaminen. Koko lailla hullun hommaa. :D Mutta tässäpä nämä epätäydelliset otokset lähes täydellisistä pentusista.

Joulukalenterin luukun lisäksi auki ovat Stinan poikien silmätkin. Adventin kunniaksi tuli räpsittyä nelikosta uudet kuvat. Kas tässä herrat tutkailevat maailmaa avoimin silmin.

Black Friday se villitsi ihmisiä viikonvaihteessa törsäilemään mitä erilaisimpiin, superhypertarjouksilla markkinoituihin tuotteisiin. No, retkahdin sitten minäkin. Ostinko uusia vaatteita? Jotain kivaa kotiin? No en. Sen sijaan pistin tilaukseen neljä kappaletta MyDogDNA-geenitestipaketteja, kun kerran halvalla sai. Olihan niihin sisällytetty peräti 30 prosentin ale, ei sellaista voi vastustaa. :)

Samalla tulin tehneeksi uuden periaatepäätöksen. Olen tähän astikin testannut jalostukseen käyttämäni koirat, niin omat kuin sijjoituskoiratkin. Nyt päätin, että vastaisuudessa kaikki meiltä lähtevät pennut testataan ennen luovutusta. Jo vanhempien testitulokset sulkevat pois monet sairauden mahdollisuudet, mutta venäjänbolonka on äärimmäisen epäyhtenäinen rotu, jolla on rikas värikirjo ja runsaasti vaihtelua niin raajakorkeudessa, pään muodossa kuin turkinlaadussakin. Geenitesteistä saa paljon ammennettavaa oman jalostustyön pohjaksi, opiksi ja ojennukseksi. Voihan sieltä jonkun sairautta aiheuttavan geeninkin bongata, toivottavasti kuitenkaan ei. Tieto saattaa lisätä tuskaa, mutta ei se silti pahasta ole, missään asiassa. Testien tulokset olen päättänyt pitää julkisina, josko niistä sitten muutkin jotain hyötyisivät.

En ole isommin pukahtanut Stinan pentujen väreistä, koska osasin odotella ylläreitä, ja onhan niitä, ilmeisesti oikein kaksin kappalein. Kiril ja Slava olivat syntyessään mustaakin mustempia, mutta kaikki ei näissä värijutuissa ole sitä, miltä näyttää. Pentueeseen oli mahdollista syntyä melkoinen värien kirjo ja nyt vaikuttaa siltä, että ainoa musta onkin ruskea Konsta (toisin sanoen se on mustasta ruskeaksi laimentunut). :D Oikea tilanne alkaa tässä hiljalleen paljastua, kun turkit ovat lähteneet kasvuun. Nyt, noin puolentoista viikon iässä näyttäisi siltä, että Kiril on merkkivärinen (black & tan) ja Slava luultavasti soopeli (fawn, tosin hyvin tumma sellainen). Värigenetiikkafriikkinä seurailen tilannetta mielenkiinnolla.

Salaman avulla otetut kuvat paljastavat aika hyvin tilanteen, livenä nämä poitsut ovat vielä hyvin mustanpuhuvia.

Niin, ja jos jotakuta kiinnostaa tietää, niin poikakvartetti pulskistuu tasaista vauhtia.

Joskus se on helppoa, joskus työlästä ja joskus kerrassaan hermoja raastavaa, kätilön homma nimittäin. Tällä kertaa kaikki sujui kuin oppikirjasta ja Stina ponnisteli melko vaivattomasti maailmaan poikakvartetin, kasvattajan iloksi vieläpä keskellä kirkasta päivää. Ei yövalvomista eikä muutakaan ahdistavaa, pennut olivat syntymäpirteitä ja suuntasivat saman tien maitohanoille.

Tässä vaiheessa sitä vain odottelee innolla silmien aukeamista ja sitä, että pennut alkavat muuttua marsuista enemmän koiranpennuiksi. Ensimmäiset potretit tuli toki jo napattua ja nimet, sekä työnimet että viralliset, on kehitelty. Tässäpä joukkue, joista muutamalle on oma koti hakusessa, kunhan tuosta varttuvat. Syntymäpäivä oli siis 12. marraskuuta ja kuvissa veikkoset ovat neljän päivän ikäiset.

Jos narttu näyttää tältä, mahtaako se olla kantava? Stina on silmin nähden rauhoittunut sen jälkeen, kun se tapasi sulhaspoikansa Masin vajaa kaksi viikkoa sitten. Tässä vaiheessa on mahdotonta tietää, eiväthän mahdolliset alkiot ole vielä edes kiinnittyneet, mutta jännityksellä tässä tulevaa odotellaan. Jos onnistuneet treffit tuottivat tulosta, pikku-Stinat ja pikku-Masit syntyvät marraskuun puolivälin tietämissä.
Useampi on kysellyt, että minkäköhän väristä jälkikasvua tämä parivaljakko saa aikaan. No, sitähän ei tiedä ilman kristallipalloa kukaan, mutta todennäköisyyksiä on kiva laskea. Todennäköisyyksien valossa jokaisella pennulla on 50 prosentin mahdollisuus olla musta, 25 prosentin mahdollisuus olla soopeli (fawn) ja 25 % mahdollisuus olla merkkivärinen. Lisäksi niillä on 50% mahdollisuus olla ruskeita, siis siten, että kaikki musta pigmentti, niin karva kuin kirsukin, onkin mustan sijaan ruskeaa. Ja ne soopelit, ne ovat varmasti melko tummalla varjostuksella kuten Stinakin, koska kaikki kantavat joko merkkiväriä tai väistyvää mustaa. Jjännitetään lopputulemaa ja katsotaan, miten sattuma näitä vaihtoehtoja asemoi. :D

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Tuskin olen ilmoittanut, että lopetan pyrtsien kasvattamisen, kun melkein samaan hengenvetoon kerron, että meille on syntynyt uusi pentue. En ole luonteeltani epävakaa enkä peru päätöksiäni, mutta sattuma on melko suuri vaikuttaja kaikessa elämässä, miksei siis koirankasvatuksessakin. Saarijärvelle syntyi mielestäni mainio pentue, jossa vanhempina ovat omat kasvattini. Koirat ovat saman perheen koiria ja omistaja halusi lähinnä itselleen pentueesta pennun. En ihmettele, Utu, oman rakkaan Merlinini sisko, on yksi viehättävimmistä tuntemistani pyrtseistä ja tarkoitan paitsi ulkoisia avuja, myös sisäistä kauneutta. Utu on omistajansa Satun toinen mieli ja kun sillä alkaa jo olla ikää, oli aika tehdä ratkaisu. Ziggy sopi sulhasehdokkaaksi mainiosti, onhan sekin rotuisekseen varsin mukavan luonteinen koira. Ziggyhän asui meillä kotona viime syksyyn asti ja vei Saarijärvelle mukanaan isohkon palan sydäntäni.

Niin siinä sitten kävi, että päädyin rekisteröimään pentueen omalle kennelnimelleni ja sitouduin etsimään pennuille rakastavat kodit. Olkoon tämä sitten vaikka rodun kasvatusurani huipennus - sainhan yhteen sukutauluun käytännössä kaiken, mitä olen viimeisten yli kymmenen vuoden aikana rodun parissa puuhastellut. Ja pojathan tästä yhdistelmästä vielä kotejaan kaipailevat. 

Pennut ovat tätä kirjoitettaessa pulskia tyyppejä, jotka availevat silmiään. Tässä niistä kuvat noin kymmenen päivän iässä. Nimien ideoinnista on vastannut enimmäkseen Satun tytär Veera, 3 vuotta. Mielestäni ne ovat vähintäänkin kuvaavia. :D