Blogia tulee tässä sosiaalisen median maailmassa päiviteltyä harvakseltaan, mutta nyt on taas aihetta, kun pentulaatikoissa on elämää. Bella synnytti 10. lokakuuta neljä reipasta ja pontevaa pentua, yhden pojan ja kolme tyttöä. Daria puolestaan kasvatti mahassaan vain yhtä pentua, joten synnytys oli jännityksen paikka. Kaikki meni silti kuin oppikirjassa ja reipas tyttö näki päivänvalon 17. lokakuuta. Tässä on kuvia jo silmänsä avanneista Bellan pennuista ja pitihän Darian pennustakin yksi kuva räpätä, vaikka sen silmät ovatkin vielä visusti ummessa. Myös pentujen nimiäiset on jo pidetty.

Pennut ovat saavuttaneet iän, jossa ne eivät ole enää vain suloisuuden perikuvia, vaan aika riehakkaita riiviöitä - noin varovaisesti ilmaisten. Lelujen ja kaverien kanssa taistelua, paikasta toiseen ryntäilyä... jalkoihinsa saa katsoa, sillä pennut päästelevät menemään tuhatta ja sataa eivätkä aina pysy näkökentässä. Nashan pennut ovat aikamoisia vilperttejä, Fiinan pulska ainokainen Ilarion tulee vielä vähän jälkijunassa, mutta pian sekin on riehunnassa mukana. Pennuista tuli vapaan sunnuntaipäivän kunniaksi räpsittyä kuvat. Näistä toinen tyttö on vielä yhteistyökykyistä ja huolehtivaa sijoituskotia vailla. Myös ainakin yksi poika etsii vielä omaa perhettään.

Hauskat ajat ovat hiljalleen alkamassa, kun Nashan pennut alkavat liikuskella ja leikkiä. Fiinan pikkumies, jota tuttavallisesti myös punkiksi kutsutaan, räväytti sekin silmänsä auki jo yhdeksän päivän iässä. Lempinimen syy selviää ulkoisista muodoista, maitoa on ainokaiselle prinssille riittänyt. :D

Nasha synnytti ripeästi ja vaivatta neljän pennun pentueen 18. lokakuuta, kasvattajan iloksi aamupäivällä. Kaikki pennut olivat syntymäpirteitä, ja niiden painot ovat nousseet tasaisesti. Pentulaatikossa on kaksi urospentua ja kaksi narttua, joista jokainen on omanvärisensä. Pojat ovat soopeli (fawn) ja ruskea, tytöt taas ruskeasoopeli ja musta. Tytöt etsivät lähtökohtaisesti sijoituskoteja, samoin mahdollisesti toinen pojista - toki pentujen laatu selviää vasta myöhempinä viikkoina. Tässäpä ensikuvat syntymäpäivältä.

Koirankasvattajan elämä on melkoista aaltoliikettä. Siinä, missä onnistuneet pentueet, kotona tassuttelevat pikkutassut ja onnistuneet kotivalinnat tuottavat sanomatonta iloa, epäonniset synnytykset ja sairastuneet pennut kovertavat sydämeen kraateria. Viimeisin surullinen kokemus oli Sandran pentue, jota odotin innolla syntyväksi ihan näinä päivinä. Reilu viikko sitten Sandra alkoi kuitenkin valua vihreää. Sikiönesteiden vuoto on väistämättä merkki siitä, että istukka on irronnut ja joku pennuista kuolee kohtuun. Koska synnytykseen oli vielä reilusti aikaa, ainoaksi keinoksi jäi aloittaa antibioottikuuri ja katsoa, mitä tuleman pitää. Ultrassa mahassa näytti olevan kuolleen pennun lisäksi yksi elävä.

Viime perjantaina Sandra kävi pissalla, ja yllätyksekseni sen takapäästä pilkistivät pienet takatassut. Avautumisvaihe oli alkanut, etuajassa, ja kuollut, jo mustunut pentu oli päässyt valahtamaan ulos kohdusta. Toivorikkaana valvoin yön ja seurasin synnytyksen etenemistä. Varhaisina aamutunteina alkoivat ponnistukset, ja syntyihän sieltä se eläväksi oletettu pentukin. Valitettavasti pieni poikapentu oli menehtynyt jo synnytyskanavassa eikä sitä voinut enää pelastaa. Kovin epävarmaa sen selviytyminen olisi ollut muutenkin, sillä keskospojalla oli painoa vain vaivaiset 57 grammaa, yhtä paljon kuin oli tiineyspäiviäkin. Sandra raasu suri menettämänsä pennun perään useita päiviä, mutta näyttää nyt vähän kerrassaan virkistyvän.

Tällaiset menetyksen ja epäonnistumisen kokemukset ovat väistämättömiä, jos kasvatustyötä tekee hiukankaan pidempään, mutta kyllä ne satuttavat syvältä ja pakottavat miettimään harrastuksen järkevyyttä. Ihan vastaavanlaista tapausta minulle ei ole aiemmin osunut, kaipa tämäkin oli koettava. Tunteiden vuoristorataa helpottaa hiukan se, että Stina on myös astutettu, ja se näyttää olevan varsin tukevasti kantava. Pentujen on määrä syntyä jo ensi viikolla, ja tässä vaiheessa uskallan toivoa, että kaikki sujuisi oppikirjan mukaan.

Koronan pelosta huolimatta piipahdimme Messukeskuksen Voittaja-näyttelyissä eikä millään turhilla tuloksilla. Pyrtsikasvatit napsivat roppakaupalla titteleitä, ja ihanat kasvatinomistajat esittivät myös kasvattajaluokan, joka sai ihanan arvostelun ruotsalaiselta roduntuntijalta Sonny Strömiltä: "Indivier av Indivier av fyra kombinationer. Utm rastyp o utm proportioner. Härliga huvuden o utryck. Välbyggda, välgående o pälsar av utm form o kvalitet.  Är nöjd att bedöma dem."
​Onnea Nora & tuore Helsinki VW-21 ja VW-21 Chere (EN Ne-M'Oubliez-Pas) sekä V-22 Unique (EN Vainqueur En Bleu) sekä Tarja ja Penita & V-21 Freya (EN Ya de la Joie Près l'Épinette)! Kiitos esittämisavusta Hanna!
Koko lystin kruunasi juuri vuoden täyttänyt Diora-muru, joka oli sunnuntaina venäjänbolonkakehässä PN2 ja kuittasi tittelin JW-22.
Meillä uutta vuotta otetaan vastaan toiveikkaissa merkeissä, sillä Sandra astutettiin aivan joulun alla, ja vuoden alkupäivinä Stina tapaa oman sulhaspoikansa. Jospa kevättalvelle saataisiin elämän piristykseksi pikkutassujen tassuttelua.
​
Diora (kuvassa) toivottaa kaikille rauhallista uutta vuotta ja mahdollisimman vähän räiskettä, sekä kaikkea hyvää uudelle, alkavalle vuodelle!

Blogistani ei pääse usein lukemaan näyttelykuulumisia - niissä tulee ensinnäkin käytyä melko säästellen, enkä nyt muutenkaan katso tähdelliseksi raportoida jokaista kehäpyörähdystä erikseen. Nyt on kuitenkin pakko ihan pikkuisen kehaista. Vasta yhdeksän kuukauden ikäinen Diora (Entre Nous Velikaya Knyazhna Diodora) alias Diidii on käynyt nyt syksyn mittaan esittäytymässä kolmessa näyttelyssä, ja olen vieläkin ällistynyt lopputulemasta. Plakkarissa on 2xROP ja kerran VSP, eikä se tyttö nyt ihan yksin kehissä esittäytynyt, tasokkaita kilpakumppaneitakin oli paikalla. Pakko on tunnustaa, että kyllähän se  kasvattajan sydäntä lämmittää, että saa kasvatistaan positiivisia arvosteluja. Mukana reissuissa on ollut myös Nasha (Russkaya Roskosh Glasha Radost' Nasha), joka on sekin palkittu paristi erinomaisena ja SA:n arvoisena, ylikiloistaan huolimatta. Jäi nimittäin tytölle yhden pennun pentueestaan vararavintoa, joka tuntuu jämähtäneen kylkiluiden päälle aika tiukkaan. Ei muuta kuin lenkille, niin koira kuin omistajakin, jolla on niitä liikakiloja suhteessa vielä vähän enemmän.

Ensi viikonloppuna katsotaan Lahden näyttelyssä, joko meidät palautettaisiin ruotuun ja takaisin maan pinnalle. :D

Fiina synnytti elokuussa potran pentukaksikon, jotka tätä kirjoitettaessa kiskovat innolla muristen ja reuhtoen villasukkaa. Se sukka on jalassani. Työnimillä Glasha ja Grisha toistaiseksi temmeltävät pennut ovat ilmiömäisen hauska parivaljakko, jonka seurassa aika ei käy pitkäksi. Tällaisissa pienissä pentueissa on se etu, ettei pentusten touhuihin oikeastaan missään vaiheessa kyllästy, kun jätöksiin ei tallaa (koska aina ne löytää ensin sukanpohjalla) joka askeleella, ja hoitotoimiin sun muihin arjen touhuihin totutettavia ei ole kokonaista komppaniaa.

Ihan kuin Strömsössä ei tämäkään synnytys sujunut. Odotuksissa oli isompi pentue, jossain vaiheessa ultrassa katseltiin selkeästi neljää sykkivää sydäntä. Viikkoa ennen synnytystä Fiina alkoi vuotaa vihreänmustaa sikiönestettä, ja kävi selväksi, ettei pennuilla ollut kaikki hyvin. Sydänääniä löytyi enää kahdet. Ultrassa käytiin pariinkin otteeseen, kun jäljelle jääneiden tilaa arvioitiin, ja suunniteltua sektiotakin pohdiskeltiin. Lopulta päädyimme eläinlääkärin kanssa siihen, että annetaan Fiinan yrittää synnyttää luonnollisesti. Viimeinen viikko meni jännätessä ensinnäkin sitä, pysyvätkö kaksi pentua elossa ja sitä, miten synnytys sitten lopulta sujuisi. No, pennut syntyivät - kovin, kovin hitaasti, mutta pirteinä. Syntyneiden joukossa oli yksi viikkoa aiemmin kohtuun kuollut pentu, yksi oli mitä ilmeisemmin mennyt kesken jo aiemmin, ja imeytynyt pois. Taas yksi oppitunti lisää synnytyskokemusten kirjaan. Onneksi Fiina on hyvä synnyttäjä, jolla on ilmeisen tilavat synnytystiet. Kuolleen pennun synnyttäminen on pienelle koiralle iso riski. Elävät pennut olivat syntyessään ihan reilun kokoiset, syntymäpirteät, ja pontevasti ne ovat kasvaneetkin.

Kumpaisellekin, niin Glashalle kuin Grishallekin on näillä tiedoin jo kodit valikoituina.

Niinhän sitä sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Fiina on muuttunut kovin tyyneksi ja syykin on selvä, mahassa pyöriskelee useampi pennunalku. Jännitys tiivistyy elokuun puolivälin jälkeen.

Nashan ainokainen, kerta kaikkiaan hellitelty ja pienestä pitäen huomattavan villi poika löysi itselleen kodin, jossa se epäilemättä pääsee toteuttamaan luontaisia ominaisuuksiaan. Vauhtiahan tästä Villestä ei totisesti puutu. Vauhti-Ville tai Ville-vallaton tottelee vastaisuudessa nimeä Ilya, venäläisen taiteilijakuuluisuuden Ilya Repinin mukaan. Tai no, näinköhän tottelee, mutta toivotaan, että ainakin tunnistaa uuden nimensä. :D Reilun viikon Vil... eikun Ilya vielä täällä Luumäellä viilettää ennen kuin pääsee viihdyttämään uutta perhettään.