Vaikka takana on muutamia kymmeniä vuosia koirankasvatusuraa, niin uusi aina jännittää. Olen ihan töpinöissäni, kun odottelen, mahtavatko viikon välein astutetut bolonkatytöt Fiina ja Stina olla kantavia. Jos kaikki menee odotetusti, syyskuun toisella viikolla syntyvät ensimmäiset Entre Nous bolonkaprinssit ja
-prinsessat.

Pieniä merkkejä on ilmassa. Fiina, jonka astutuksesta on nyt kulunut reilut kolme viikkoa, päätti eräänä iltana asettua mieluummin lelukassiin kuin ruokakuppinsa ääreen. Tulkitsin sen toivorikkaana juuri oikea-aikaiseksi pahoinvoinniksi.

Prinsessoille mikään ei ole liikaa, joten tilattuna on jo uudet pentulaatikot ja pentuaitaukset. Pieniä leluja tulee tilailtua nettikaupoista ja Espanjan reissulta mukaan tarttui pussikaupalla froteelenkkejä, joita voi sitten antaa pennuillekin mukaan. Vauvashoppailu on niin mukavaa. :)

Laitan tähän muutaman kuvan tyttöjen ihanista sulhaspojista. Wildehän oli lainassa Ruotsista enkä ole koskaan tavannut yhtä elämäniloista ja reipasta koiraa. Menetin sydämeni ihan täysin. Wilde on kesätukassa, mutta silti kuvista näkee, että hieno mies on kyseessä. Ihastuin syvästi myös Stinan sulhaspoikaan Brunoon. En millään malttaisi odottaa, minkälaista jälkikasvua näistä keskenään hyvin samantyyppisistä pareista tulee.

Festan ja metkun poikakaksikko, työnimiltään Veeti ja Sampo, ovat paria päivää vaille viisiviikkoiset. Tutkimusretket suuntautuvat päivä päivältä pidemmälle ja tänään, ensimmäisenä kunnon lämpimänä kevätpäivänä pojat pääsivät tallailemaan pitkin pihaa.

Jokainen koiria kuvannut tietää, miten järkyttävän vaikea yhdistelmä on kirkas auringonvalo, jyrkkä varjo ja liikkuva kohde. Merle-värisestä pennusta vielä jotain kelvollista saakin aikaan, mustan kuvaaminen tuo tullessaan isoja ongelmia. Siispä kuvieat jäivät vähiin eikä niidenkään laadussa ole hurraamista, mutta tässä nyt kuitenkin muutama otos parempien puutteessa.

Pojat ovat myös saaneet viralliset nimet. Herrat ovat Entre Nous Excellence Noir ja Entre Nous Extrême Bleu. Pentue on aakkosissa X-pentue, mutta kirjain osoittautui aivan liian vaativaksi, joten on tyytyminen äännetynä "exään". :D

Toinen pojista on vailla omaa ihmistään, mieluiten myös hitusen näyttelyistä kiinnostunutta,sillä ainakin tässä vaiheessa pidän pikku miehiä varsin lupaavina.

Sanat ovat vähissä, matroona on poissa. Hyvää matkaa tähtiin rakas Roo, FI KVA Entre Nous Astraia 23.6.2001-28.3.2018.Jäljelle jäivät valtava ikävä ja suuri kiitollisuus.

Unelmakauppias, Entre Nous Vendeur de Rêves, työnimeltään Ventti, etsii vielä sitä oikeaa. Ventti on eläinlääkärin tarkastama, sirutettu, silmätarkastettu, rekisteröity ja kaikin puolin terveeksi todettu, reipas musta poika. Ikää on nyt seitsemän viikkoa ja omaan kotiinsa Ventti pääsee muuttamaan parahiksi pääsiäiseksi yhdeksän viikon iässä.

Viikossa tapahtuu koiranpentujen elämässä pieniä ihmeitä. Jolin pennut täyttivät lauantaina neljä viikkoa ja pentulaatikossa on ajoittain jo melkoista vilskettä ja vilinää. Leikkituokiot ovat vielä lyhyen puoleisia, mutta niihin sisältyy jo kavereiden puremista, telmintää ja tutustumista  uusiin leluihin.

Harmillinen huomio on, että mustalla töpöhäntäisellä tytöllä on nivustyrä, ensimmäinen koko kasvattajaurani aikana. Onneksi vaiva on helposti pienehköllä leikkauksella korjattavissa, kunhan ikää tulee sen verran, että operaatio on turvallinen. Nivustyrän periytymisestä ei oikein varmuudella tiedetä, mutta päätin, että tyttö pääsee jonkun omaksi kainaloiseksi, vaikka alun perin sille oli tarkoitus etsiä sijoituskoti. Ensin tietysti hoidetaan pikkuinen kuntoon.

Neliviikkoisposeeraukset, olkaa niin hyvät. Ilmeet ovat kovin vakavat, pitäähän kuvissa esiintyä arvokkaasti. No ei, mutta pennut pitää kuvata aavistuksen väsähtäneinä, muuten ne eivät kyllä malttaisi kameralle poseerata.

Kolmeviikkoiset pennuthan eivät osaa poseerata, eivät todellakaan. Ne kestävät hereillä vain pienen hetken kerrallaan eikä pikkuisia tietenkään voi salamavalolla häikäistä. Niinpä kuvat ovat sitten sen mukaisia. Mutta yritetty on, taas kerran. Yksi pennuista halusi virnistää kameralle ja toinen päätti ulvoa. Yksi nökötti valveen ja unen rajamailla. Merle tyttö oli ainoa, joka jaksoi istua nököttää kuvattavana.

Tästä se ilo sitten taas urkenee. Pennut maistelevat jo lisäruokaa ja hetkittäin ne jaksavat peuhatakin keskenään - purra kaveria nenästä tai lyödä tassulla. Kehitys on huimaa.

Pentujen viikko on hurahtanut, kuten pennuilla on tapana: syöden, nukkuen, syöden, nukkuen... Viisikko on kasvattanut painoaan hyvää vauhtia ja tasaisesti. Tyytyväistä porukkaa.
Pojat ovat varattavissa ja yksi tytöistä etsii vielä yhteistyökykyistä sijoituskotia.

Vuoden koira -tulokset ovat selvinneet ja täytyy sanoa, että olen onnekas, kun olen saanut koiriani aktiivisille omistajille. Vaikka näyttelyt eivät minulle kasvattajana tärkeintä olekaan, niin ainahan se sydäntä lämmittää huomata, että kasvatit ovat myös ulkomuodoltaan edustuskelpoisia. Ihan erityisen ylpeä olen kyllä niistä menestyksen hetkistä, joihin kasvattajalla ei juurikaan ole osaa eikä arpaa - niinpä haluan tätäkin kautta onnitella Emma Bäveriä ja Sysiä (Entre Nous Pied-de-Lion), jotka nappasivat Suomen Pyreneläisten vuoden agilitykoiran ja vuoden rallytokokoiran tittelit. Upeaa työtä!

Kovin kiitollinen olen niille kasvatinomistajille, joiden näyttelykäyntien perusteella Entre Nous oli jälleen kerran vuoden kasvattaja pitkäkarvaisissa pyreneittenpaimenkoirissa. Tuloksiin kertyi pisteitä kymmeneltä eri koiralta, mikä on mielestäni todella hieno saavutus. Näyttelyt kun eivät välttämättä kuulu kaikkien pyrtsiharrastajien tekemisissä ykkössijalle.

Oma rakas Möykkyni - siis Merlin, EN Cumin des Prés teki upean näyttelyvuoden. Tai ainakin se oli kovin yllättävä, sillä olen itsekin laiskahko näyttelyissä kävijä. Näyttelykäyntejä kertyi vain seitsemän ja niistä yhdistyksen näyttelykoirakisaan laskettiin sääntöjen perusteella viisi. Joukkoon mahtuivat erikoisnäyttelyn Best in show, kansainvälisen näyttelyn ryhmävoitto ja vuoden päätteeksi RYP4 Vuoden voittaja -näyttelystä. Tuloksillaan Möykky mahtui myös valtakunnallisessa vuoden näyttelykoirakilpailussa 125 menestyksekkäimmän joukkoon ja sai kutsun Champion of Champion -gaalaan. Gaala jää tosin väliin, koska pentulaatikossa on asukkaita ja ne menevät nyt tässä kuviossa etusijalle. Upea yllätys silti.

Vaikea näitä tunteita on sanoiksi muuntaa, joten totean vain, että kiitos ihanat kasvatinomistajat!

Ainahan se keväisin iskee. Ihan sama, miten täystyöllistettyä elämä on ollut tai minkälaisia kokemuksia edelliset pentueet ovat tuoneet. Pentukuume tulee yhtä varmasti kuin lauantain lottoarvonta, heti joulusta suoriuduttua.

No, tänä vuonna lääkitys on kohdallaan. Jolin pentulaatikossa vikisee viisi täydellistä, uunituoretta pentua. Synnytys kuin oppikirjasta, pennut pirteitä ja saman tien maitohanoilla. Eivätkä ne oikeastaan edes vikise, koska ovat perin juurin tyytyväisiä.

Luonto päätti tänä vuonna huolehtia, tietysti kasvattajan avustuksella, siitä, ettei pentukuume todellakaan pääse iskemään kevään edetessäkään. Samana päivänä, kun Joli ensin aamusta pyöräytti jälkikasvunsa maailmaan, Festa ja Metku kohtasivat toisensa onnellisten tähtien alla. On siis lupa odotella lisää mustiaisia ja merliäisiä tuossa pääsiäispyhien tienoilla. Pääsiäisfestivaali metkuillen. :D   

Vuosi vaihtui melko lailla huomaamatta. Kotijoukot täydentyivät viime sunnuntaina Jolilla (Entre Nous Joli-Bois Bleue), joka matkasi junakyydillä Turusta Luumäelle kuin vanha tekijä, vaikka ei junassa ole aikaisemmin ollutkaan. Jolin maailmaa eivät uudet kokemukset juurikaan hetkauta, tyytyväisenä lekotteli jaloissa ja jaloitteli asemalaiturilla.

Jännä on nähdä, mitä melkoisen tuhdiksi pyöristynyt vatsa sisäänsä kätkee. On selvää, että odotettavissa on useampi pentu, mutta montako ja mitä sukupuolta selviää vasta noin viikon kuluttua. Toistaiseksi ruoka maistuu eikä Jolin olo vaikuta mitenkään erityisen tukalalta.

Pennuille on hakusessa luotettavat ja pyrtsihenkiset kodit, joten saa ja kannattaa olla yhteydessä.