Viikossa tapahtuu koiranpentujen elämässä pieniä ihmeitä. Jolin pennut täyttivät lauantaina neljä viikkoa ja pentulaatikossa on ajoittain jo melkoista vilskettä ja vilinää. Leikkituokiot ovat vielä lyhyen puoleisia, mutta niihin sisältyy jo kavereiden puremista, telmintää ja tutustumista  uusiin leluihin.

Harmillinen huomio on, että mustalla töpöhäntäisellä tytöllä on nivustyrä, ensimmäinen koko kasvattajaurani aikana. Onneksi vaiva on helposti pienehköllä leikkauksella korjattavissa, kunhan ikää tulee sen verran, että operaatio on turvallinen. Nivustyrän periytymisestä ei oikein varmuudella tiedetä, mutta päätin, että tyttö pääsee jonkun omaksi kainaloiseksi, vaikka alun perin sille oli tarkoitus etsiä sijoituskoti. Ensin tietysti hoidetaan pikkuinen kuntoon.

Neliviikkoisposeeraukset, olkaa niin hyvät. Ilmeet ovat kovin vakavat, pitäähän kuvissa esiintyä arvokkaasti. No ei, mutta pennut pitää kuvata aavistuksen väsähtäneinä, muuten ne eivät kyllä malttaisi kameralle poseerata.

Kolmeviikkoiset pennuthan eivät osaa poseerata, eivät todellakaan. Ne kestävät hereillä vain pienen hetken kerrallaan eikä pikkuisia tietenkään voi salamavalolla häikäistä. Niinpä kuvat ovat sitten sen mukaisia. Mutta yritetty on, taas kerran. Yksi pennuista halusi virnistää kameralle ja toinen päätti ulvoa. Yksi nökötti valveen ja unen rajamailla. Merle tyttö oli ainoa, joka jaksoi istua nököttää kuvattavana.

Tästä se ilo sitten taas urkenee. Pennut maistelevat jo lisäruokaa ja hetkittäin ne jaksavat peuhatakin keskenään - purra kaveria nenästä tai lyödä tassulla. Kehitys on huimaa.

Pentujen viikko on hurahtanut, kuten pennuilla on tapana: syöden, nukkuen, syöden, nukkuen... Viisikko on kasvattanut painoaan hyvää vauhtia ja tasaisesti. Tyytyväistä porukkaa.
Pojat ovat varattavissa ja yksi tytöistä etsii vielä yhteistyökykyistä sijoituskotia.

Vuoden koira -tulokset ovat selvinneet ja täytyy sanoa, että olen onnekas, kun olen saanut koiriani aktiivisille omistajille. Vaikka näyttelyt eivät minulle kasvattajana tärkeintä olekaan, niin ainahan se sydäntä lämmittää huomata, että kasvatit ovat myös ulkomuodoltaan edustuskelpoisia. Ihan erityisen ylpeä olen kyllä niistä menestyksen hetkistä, joihin kasvattajalla ei juurikaan ole osaa eikä arpaa - niinpä haluan tätäkin kautta onnitella Emma Bäveriä ja Sysiä (Entre Nous Pied-de-Lion), jotka nappasivat Suomen Pyreneläisten vuoden agilitykoiran ja vuoden rallytokokoiran tittelit. Upeaa työtä!

Kovin kiitollinen olen niille kasvatinomistajille, joiden näyttelykäyntien perusteella Entre Nous oli jälleen kerran vuoden kasvattaja pitkäkarvaisissa pyreneittenpaimenkoirissa. Tuloksiin kertyi pisteitä kymmeneltä eri koiralta, mikä on mielestäni todella hieno saavutus. Näyttelyt kun eivät välttämättä kuulu kaikkien pyrtsiharrastajien tekemisissä ykkössijalle.

Oma rakas Möykkyni - siis Merlin, EN Cumin des Prés teki upean näyttelyvuoden. Tai ainakin se oli kovin yllättävä, sillä olen itsekin laiskahko näyttelyissä kävijä. Näyttelykäyntejä kertyi vain seitsemän ja niistä yhdistyksen näyttelykoirakisaan laskettiin sääntöjen perusteella viisi. Joukkoon mahtuivat erikoisnäyttelyn Best in show, kansainvälisen näyttelyn ryhmävoitto ja vuoden päätteeksi RYP4 Vuoden voittaja -näyttelystä. Tuloksillaan Möykky mahtui myös valtakunnallisessa vuoden näyttelykoirakilpailussa 125 menestyksekkäimmän joukkoon ja sai kutsun Champion of Champion -gaalaan. Gaala jää tosin väliin, koska pentulaatikossa on asukkaita ja ne menevät nyt tässä kuviossa etusijalle. Upea yllätys silti.

Vaikea näitä tunteita on sanoiksi muuntaa, joten totean vain, että kiitos ihanat kasvatinomistajat!