Kennel EntreNous
+358 50 5395672
  • Tervetuloa
  • Esittely
  • Nartut
  • Urokset
  • Pentuja
  • Pentu sinulle?
  • Blogi
  • Yhteystiedot

Kaikenlaisia mielenliikkeitä ja ihanaa odotusta

27/11/2020

1 Kommentti

 
PictureKai se naurattaa, kun on tyttöystäviä, ja notkeat nivelet, Fabio tuumii.
Vihdoinkin on jotain, mitä odottaa! Olen vatkannut pentuesuunnitelmia niin kiivaasti, että hyvä, jos itse pysyn omien ajatusteni tasalla. Suunnitelmissa oli astuttaa tänä syksynä Pinni, ja ensi keväänä sitten emänsä Stina, mutta Pinnin juoksua odotellessa kärsivällisyys petti pahemman kerran. Syyskuusta asti sitä juoksua on odoteltu alkavaksi, mutta toistaiseksi ei ole kuulunut eikä näkynyt. Stina sen sijaan aloitti juoksunsa lokakuussa, joten pyöräytin mietteeni uuteen asentoon. Stina saikin sulhasekseen Pinnille kaavaillun Fabion, ja kun aikani pähkäilin - enimmäkseen yöaikaan - tahdonko astuttaa emän ja tyttären samalla uroksella, tulin lopulta siihen tulokseen, että en ainakaan kovin mieluusti.

No, eihän siinä auttanut kuin laittaa mietintämyssy päähän. Rodussa on joutunut pakon edessä käyttämään jalostukseen kovin nuoria - aivan turhan nuoria - uroksia, joten rohkaistuin kysymään, josko kesällä seitsemän vuotta täyttänyt, terve, ja jo kivaa ja tervettä jalostusnäyttöä antanut Fidel olisi käytettävissäni. Suureksi ilokseni kennel Bounienin Erja ja Eveliina suostuivat antamaan komistuksen käyttööni Pinnille. Niinpä tässä odotellaan Stinan pentuetta syntyväksi joulun alla, sen vatsa on jo sievästi pyöristynyt, ja Pinnin juoksua alkavaksi minä päivänä tahansa.

Yksi mielenliikahdus oli viedä yhteisomistusuros Fabio lonkka- ja kyynärkuviin, sille kun syntyy melko monta pentuetta lyhyen ajan sisään. Pelonsekaisin tuntein niitä tuloksia odoteltiin, bolonkoilla kun on viime aikoina ilmennyt useammalla koiralla kyynär- ja lonkkanivelen dysplasiaa, kovin paljon suhteessa vähäiseen tutkittujen määrään. Tutkittuja koiria on vielä niin harvakseltaan, että koko totuutta voi vain arvailla eikä se varmasti lyhyellä aikavälillä selviäkään. Itsekään en ole narttujani nivelkuvauttanut, koska jalostuksellisesti se on tässä rodussa ja tilanteessa kovin hyödytöntä. Laajassa mitassa rotua tuskin tullaan kuvaamaan, ja jos Suomessa kuvattaisiinkin, niin ulkomailla tuskin. Fabion kuvaaminen oli siis aika lailla hakuammuntaa. Tällä kertaa harhaluoti kuitenkin osui napakymppiin - Fabiolla on A/A-lonkat ja 0/0-kyynärät. Incongruenssilausuntokin kyynäristä otettiin, tuloksella 0/0. INC-lausunto antaa perinteiseen kyynärkuvaan verrattuna matalaraajaisille roduille enemmän tietoa, koska siitä selviää myös käyrien etujalan luiden mahdollinen liian aikainen kasvulinjojen sulkeutuminen - siis se, onko koiralla turhan kierot ja ongelmia aiheuttavat eturaajat. Kyllä tällaisia tuloksia soisi tulevan enemmänkin. :)

1 Kommentti

    RSS-syöte

    Kirjoittaja

    Kohta kuusikymppinen  koirankasvattaja raportoi iloista ja suruista koirarintamalla.

    Arkisto

    huhtikuu 2025
    helmikuu 2025
    elokuu 2024
    kesäkuu 2024
    maaliskuu 2024
    helmikuu 2024
    lokakuu 2023
    joulukuu 2022
    marraskuu 2022
    lokakuu 2022
    helmikuu 2022
    joulukuu 2021
    lokakuu 2021
    elokuu 2021
    saattaa 2021
    maaliskuu 2021
    joulukuu 2020
    marraskuu 2020
    elokuu 2020
    tammikuu 2020
    joulukuu 2019
    marraskuu 2019
    syyskuu 2019
    huhtikuu 2019
    tammikuu 2019
    marraskuu 2018
    lokakuu 2018
    syyskuu 2018
    elokuu 2018
    saattaa 2018
    huhtikuu 2018
    maaliskuu 2018
    helmikuu 2018
    tammikuu 2018
    heinäkuu 2017
    kesäkuu 2017
    syyskuu 2016
    elokuu 2016
    huhtikuu 2016
    tammikuu 2016
    joulukuu 2015
    marraskuu 2015
    maaliskuu 2015
    tammikuu 2015
    joulukuu 2014
    marraskuu 2014
    syyskuu 2014
    elokuu 2014
    kesäkuu 2014
    huhtikuu 2014
    maaliskuu 2014
    helmikuu 2014
    tammikuu 2014
    joulukuu 2013
    marraskuu 2013
    syyskuu 2013

Proudly powered by Weebly