Kennel EntreNous
+358 50 5395672
  • Tervetuloa
  • Esittely
  • Nartut
  • Urokset
  • Pentuja
  • Pentu sinulle?
  • Blogi
  • Yhteystiedot

Russelipentuja saatettuna alulle

12/11/2015

0 Kommentit

 
Tuntuu, että viimeisimmästä Entre Nous -russelipentueesta on kulunut pieni iäisyys. No, oikeastaan vain kolme vuotta ja rapiat. Sen viimeisimmän pentueen yksi narttupentu, Mimmi, on siis saavuttanut jo reilun kolmen vuoden iän ja on sitä myöten itse valmis äitikoiraksi. Pitkän puntaroinnin jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyllähän niitä "omia" sukulinjoja olisi kiva vielä jatkaa. Mimmi on viimeinen sijoitusnarttuni, joten urosvalinta pohditutti ja lopulta keksin kuningasidean. Mimmi tapasi tositarkoituksella muutama päivä sitten kasvattini Eskon, josta olen aina pitänyt valtavasti. Tässä yhdistelmässä yhdistyvät kaikki ne sukulinjat, joita olen tähänastisessa russelikasvatustyössäni käyttänyt.

Olen jo etukäteen ihan täpinöissäni, pentujen suku kun on perusteellisen tuttu ja toivorikkaana odotan todella kivoja luonteita ja mukavaa näköä. Katsotaan sitten, täyttyvätkö odotukset. Tammikuussa pentusia voi odottaa syntyviksi.
​
Kuvia lemmenparista löytyy russelipentuja-sivulta ja kuten siellä toteankin, tarkoitus olisi löytää mahdollisille lupaaville tyttöpennuille sijoituskodit, jotta sukulinjat ja kasvatustyöni voisivat vielä jatkua tämänkin rodun parissa.
0 Kommentit

Takana hieno näyttelykesä

12/11/2015

0 Kommentit

 
Blogin päivitykset laahaavat niin paljon perässä, että hävettää. Koskapa en ole maaliskuun jälkeen saanut kirjattua mitään julki, niin ei varmaan nytkään kannata päivittää kuin ihan tärkeimmät. Tai tiedä nyt, onko näyttelymenestys edes niin tärkeää, mutta kivalta se kumminkin tuntuu. :)
Pyrtsien erikoisnäyttelyhän järjestetään kahden vuoden välein ja tänä vuonna se pidettiin kesäkuussa. Arvoisa herra Michel Thebault Ranskasta nosti rodun parhaaksi ja vastakkaisen sukupuolen parhaaksi täsmälleen samat koirat kuin maanmiehensä Alain Pecoult kaksi vuotta aiemmin. ROP ja BIS2 oli Ihana Joli, Entre Nous Joli-Bois Bleue ja VSP oli oma Merlinini, Entre Nous Cumin des Prés. Jos en ole muistanut kehua - kuka sitä nyt tällaisilla kehuskelisikaan - niin Merlin oli myös Ranskan erikoisnäyttelyssä syksyllä 2014 urosten kakkonen, mikä ei ole ollenkaan pöllömmästi rodun kotimaan erikoisnäyttelyssä. :D Ja tämän näyttelyihanuuden kruunasi se, että Merlin oli Luumäen ryhmänäyttelyssä elokuussa BIS! Kiitos rodun ja ryhmän tuomaroinut Tarja Löfman sekä BIS-valinnan tehnyt Tanya Ahlman-Stockmari.
Kasvatit ovat kaiken kaikkiaan menestyneet kehissä hienosti, sertejä ja titteleitä on suorastaan sadellut. Kiitos kaikille teille, jotka olette tuoneet koirianne esille!
Picture
Pauliina ja Joli,sekä minä ja Merlin. Tuomarina Michel Thebault, Ranska. Kuva @Nora Grönlund Photgraphy
Picture
Voittajan kelpaa hymyillä, tuumii Joli. Kuva @Elisa Hurmerinta
Picture
Luumäen BIS Merlin, tuomarina Tanya Ahlman-Stockmari.
0 Kommentit

    RSS-syöte

    Kirjoittaja

    Kohta kuusikymppinen  koirankasvattaja raportoi iloista ja suruista koirarintamalla.

    Arkisto

    helmikuu 2025
    elokuu 2024
    kesäkuu 2024
    maaliskuu 2024
    helmikuu 2024
    lokakuu 2023
    joulukuu 2022
    marraskuu 2022
    lokakuu 2022
    helmikuu 2022
    joulukuu 2021
    lokakuu 2021
    elokuu 2021
    saattaa 2021
    maaliskuu 2021
    joulukuu 2020
    marraskuu 2020
    elokuu 2020
    tammikuu 2020
    joulukuu 2019
    marraskuu 2019
    syyskuu 2019
    huhtikuu 2019
    tammikuu 2019
    marraskuu 2018
    lokakuu 2018
    syyskuu 2018
    elokuu 2018
    saattaa 2018
    huhtikuu 2018
    maaliskuu 2018
    helmikuu 2018
    tammikuu 2018
    heinäkuu 2017
    kesäkuu 2017
    syyskuu 2016
    elokuu 2016
    huhtikuu 2016
    tammikuu 2016
    joulukuu 2015
    marraskuu 2015
    maaliskuu 2015
    tammikuu 2015
    joulukuu 2014
    marraskuu 2014
    syyskuu 2014
    elokuu 2014
    kesäkuu 2014
    huhtikuu 2014
    maaliskuu 2014
    helmikuu 2014
    tammikuu 2014
    joulukuu 2013
    marraskuu 2013
    syyskuu 2013

Proudly powered by Weebly