Kennel EntreNous
+358 50 5395672
  • Tervetuloa
  • Esittely
  • Nartut
  • Urokset
  • Pentuja
  • Pentu sinulle?
  • Blogi
  • Yhteystiedot

Russelipentuja saatettuna alulle

12/11/2015

0 Kommentit

 
Tuntuu, että viimeisimmästä Entre Nous -russelipentueesta on kulunut pieni iäisyys. No, oikeastaan vain kolme vuotta ja rapiat. Sen viimeisimmän pentueen yksi narttupentu, Mimmi, on siis saavuttanut jo reilun kolmen vuoden iän ja on sitä myöten itse valmis äitikoiraksi. Pitkän puntaroinnin jälkeen tulin siihen tulokseen, että kyllähän niitä "omia" sukulinjoja olisi kiva vielä jatkaa. Mimmi on viimeinen sijoitusnarttuni, joten urosvalinta pohditutti ja lopulta keksin kuningasidean. Mimmi tapasi tositarkoituksella muutama päivä sitten kasvattini Eskon, josta olen aina pitänyt valtavasti. Tässä yhdistelmässä yhdistyvät kaikki ne sukulinjat, joita olen tähänastisessa russelikasvatustyössäni käyttänyt.

Olen jo etukäteen ihan täpinöissäni, pentujen suku kun on perusteellisen tuttu ja toivorikkaana odotan todella kivoja luonteita ja mukavaa näköä. Katsotaan sitten, täyttyvätkö odotukset. Tammikuussa pentusia voi odottaa syntyviksi.
​
Kuvia lemmenparista löytyy russelipentuja-sivulta ja kuten siellä toteankin, tarkoitus olisi löytää mahdollisille lupaaville tyttöpennuille sijoituskodit, jotta sukulinjat ja kasvatustyöni voisivat vielä jatkua tämänkin rodun parissa.
0 Kommentit



Jätä vastaus.

    RSS-syöte

    Kirjoittaja

    Kohta kuusikymppinen  koirankasvattaja raportoi iloista ja suruista koirarintamalla.

    Arkisto

    huhtikuu 2025
    helmikuu 2025
    elokuu 2024
    kesäkuu 2024
    maaliskuu 2024
    helmikuu 2024
    lokakuu 2023
    joulukuu 2022
    marraskuu 2022
    lokakuu 2022
    helmikuu 2022
    joulukuu 2021
    lokakuu 2021
    elokuu 2021
    saattaa 2021
    maaliskuu 2021
    joulukuu 2020
    marraskuu 2020
    elokuu 2020
    tammikuu 2020
    joulukuu 2019
    marraskuu 2019
    syyskuu 2019
    huhtikuu 2019
    tammikuu 2019
    marraskuu 2018
    lokakuu 2018
    syyskuu 2018
    elokuu 2018
    saattaa 2018
    huhtikuu 2018
    maaliskuu 2018
    helmikuu 2018
    tammikuu 2018
    heinäkuu 2017
    kesäkuu 2017
    syyskuu 2016
    elokuu 2016
    huhtikuu 2016
    tammikuu 2016
    joulukuu 2015
    marraskuu 2015
    maaliskuu 2015
    tammikuu 2015
    joulukuu 2014
    marraskuu 2014
    syyskuu 2014
    elokuu 2014
    kesäkuu 2014
    huhtikuu 2014
    maaliskuu 2014
    helmikuu 2014
    tammikuu 2014
    joulukuu 2013
    marraskuu 2013
    syyskuu 2013

Proudly powered by Weebly