Vuosi lähti alulle kerrassaan upeilla uutisilla. Yes-Yes hankkiutui kuin hankkiutuikin Pariisin lomallaan kantavaksi! Ultrassa näkyi useampi pennunalku, joiden odotellaan putkahtavan maailmaan helmikuun ensimmäisen viikon loppupuolella. Lisää tietoa yhdistelmästä löytyy pentuja-sivulta. Kuvastakin voi nähdä, että Yesu on jo rauhaisan odottavassa tilassa. Loppiaisen toinen ilouutinen kaikui Tampereen suunnalta. Lilli, Entre Nous L'Èpinette Noire nousi agilityn kolmosluokkaan taitavan omistajansa Penitan luotsaamana. Nousuputki ykkösistä kuninkuusluokkaan oli varsin nopea. Valitettavasti SM-nollien keruu saattaa tältä vuodelta häiriintyä, sillä Lilli on kaavailtu astutettavaksi kevätjuoksusta, mutta ehtiihän niitä vielä... Montakin riemukasta hetkeä jäi varmaan todentamatta viime vuodelta, mutta yhdestä olen jo anteeksipyynnön velkaa... mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? Tarja Mäkelin nimittäin luotsasi viime vuonna russelityttönsä Saagan (EN Juturna) tottelevaisuuskokeissa alokasluokan läpi tuosta vaan ja vieläpä kolmella ykköstuloksella ansaiten tittelin TK1. Eikähän siinä vielä kaikki, Saagan pistemäärä oikeutti upeasti pikku russelin omistajineen nousemaan palkintojenjaossa kaikkein korkeimmalle pallille! Upeaa, onnea vielä!
0 Kommentit
Jätä vastaus. |
KirjoittajaKohta kuusikymppinen koirankasvattaja raportoi iloista ja suruista koirarintamalla. Arkisto
elokuu 2024
|
Proudly powered by Weebly