Yksi on poissa

Jotta kasvattaminen ei pääsisi tuntumaan liian kevyeltä ja huolettomalta, väliin mahtuu aina surua, huolta ja murhetta. Viime viikonloppuna kävin selviytymistaistelua Vissan toisen, kauniin mustan tyttöpennun kanssa. Valitettavasti hävisin. Pentu oli syntyessään virkeä ja sen paino lähti ensimmäisinä päivinä nousuun, tosin hitaammin kuin pentuesisarusten. Perjantai-iltana havaitsin, että paino oli heilahtanut alaspäin, vain muutaman gramman, mutta pentu oli selvästi kuiva. Se ei suostunut imemään emää, joten ryhdyin ruokkimaan sitä vastikkeella, säännöllisesti kahden tunnin välein. Imuote heikkeni nopeasti ja ruokinnasta huolimatta pentu vain heikkeni heikkenemistään eikä mikään tuntunut auttavan. Eläinlääkärillä kävimme lauantai-iltana nesteytyksessä, mutta pennun kohtalo oli jo sinetöity. Se menehtyi vielä samana iltana.

Selittämätön heikkeneminen jäi vaivaamaan mieltä, joten pentu on lähetetty Eviralle ruumiinavaukseen. Tuloksia on luvassa kuuden viikon sisällä.

Taas tuli todistettua, kuinka tärkeää on punnita pikkupennut säännöllisesti useamman kerran päivässä - silloin on ainakin toivoa havaita tällaiset käänteet ja aloittaa lisäruokinta ajoissa. Aina ei kuitenkaan voi voittaa... Onneksi pentulaatikossa majailee neljä kaiken aikaa pulskistuvaa, tervettä pentua. Pentulaatikossa istuskelu on tällaisten koettelemusten jälkeen parasta terapiaa. Alla muutamia kuvia hurmaavasta nelikosta. Pennut saivat työnimensä suomalaisten kirjailijoiden mukaan, syntyiväthän ne Runebergin päivänä.

Fredrika-tyttö.

Fredrika.

Johan Ludvig.

Johan Ludvig.

Ilmari.

Ilmari.

Elias.

Elias.

Fredrika.

Pojat, vasemmalta Elias, Ilmari ja Johan Ludvig.